Palkkaa, veroja ja hyvinvointia

Terveisiä Osuuspankin Palkansaajafoorumista Raumalta. Palkansaajafoorumin teemana oli "Osaamisesta hyvinvointiin", joka näkyi puheiden sisällöissä Isä Mitroa lukuun ottamatta oikeastaan vasta foorumin loppupuolella käydyssä ammattiliittojen keskusjärjestöjen kommenttipuheenvuoroissa. Isä Mitrokin pääsi hänkin tekemään oman alansa poliittisia linjauksia puheenvuorossaan, jossa hän muun muassa huomautti elämän olevan elämistä varten. "Elämästä on nautittava, eikä pakastettava. Ei edes sukusoluja.. " Eduskuntavaaleihin hän kielsi linjauksista huolimatta olevansa lähdössä ehdolle. Bryssel on tosin kuulemma vielä harkinnassa.

Ja sitten asiaan. Mielestäni Akavan kannattaa jatkossa vakavasti harkita neuvottelujohtaja Sture Fjäderin päästämistä ääneen tilassa, jossa on korvilla varustettuja kuulijoita. Mies murjaisi esityksensä alkuun vitsin, joka liittyi ammattiliittojen keskusjärjestöjen sekä foorumin järjestäjän Osuuspankin kokoon. "SAK:lla ja Osuuspankilla on ehkä yhtä paljon jäseniä (kummallakin noin miljoona) ja STTK:lla seuraavaksi eniten, mutta jos katsotaan keskusjärjestöjen jäsenten palkkoja, niin huomataan minkä järjestön jäsenillä Suomessa on merkitystä." Fjäder läjäytti piirakkakuviolla varustetun kalvon yleisölle tästä oikein todistukseksi. Veti aika hiljaiseksi moinen Akavalainen linjaus ihmisarvon määräytymisestä yhteiskunnassa. Kellä fyrkkaa, sillä merkitystä. Tämä ei varmasti ole koko keskusliiton näkemys.

Fjäder jatkoi esitystään kertomalla siitä miten epäoikeudenmukaisesti veronkanto Suomessa kohdistuu kansalaisiin ja miten tuloverotuksen kevennys on ainoa keino säilyttää hyvinvointiyhteiskunta. Fjäder piti progressiivista verotusta kohtuuttoman epäoikeudenmukaisena (tasaverosta hän ei kylläkään puhunut) 10 prosentin työväestöstä maksaessa kansan 30 prosenttiin kohdistuvat tulonsiirrot. Kaikkiaan esitys oli varsin yhteiskunnan rakenteet yksinkertaistavaa kylmää kyytiä. Siinä annettiin signaali sille, että veropohjan kapenemisesta (ikäluokkien pienetessä) huolimatta mitään huolta hyvinvointijärjestelmän ylläpitämisestä tulevaisuudessa ei ole. Tuloverotusta alentamalla lisätään ostovoimaa, jonka Fjäder näkee ilmeisesti kasvattavan veropohjaa siinä laajuudessa, että suurten ikäluokkien vanhuus hoidetaan ihmisarvoisella tavalla ja samalla ylläpidetään nykyiset julkispalvelut. Ei tarvitse olla kansantalouden nero ymmärtääkseen yhtälön mahdottomuuden.

Fjäder ei esityksensä perusteella myöskään näe yhteyttä satsauksella, jonka yhteiskunta itsensä korkeasti kouluttautuvaan väestönosaan tekee. Valtiovarainministerin mukaan valtio on peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen suorittaneeseen nuoreen satsannut miljoona euroa. Nuoren suoritettua tähän lisäksi korkeakoulututkinnon tulee valtio investoineeksi häneen toisen miljoonan lisään. Korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö yleensä sijoittuu työmarkkinoilla asemaan, josta maksetaan koulutusta vastaavaa palkkaa (En tosin väitä näin olevan kaikissa tapauksissa. Valitettavasti.), joka lienee korkeampaa kuin esimerkiksi siivoojan palkka. Henkilöön, johon on investoitu, saa korkeamman palkan myötä korkeamman elintason kuin usea muu ja maksaa tämän palkan mukaista veroa valtiolle järjestelmän ylläpitämiseksi. Suomalaisten yritysten kilpailukyky ei tule tyhjästä. Valtio suuntaa suorasti ja epäsuorasti valtavasti rahaa kilpailukyvyn ja sitä kautta työpaikkojen säilyttämiseksi Suomessa. Yrityksiltä sekä Suomessa ilmaisen koulutuksen saaneilta työntekijöiltä on kohtuullista vaatia yhteiskuntavastuuta vastineeksi, yrityksiltä työpaikkojen ja työntekijöiltä progressiivisen verotuksen muodossa. Kansalaisten parissa toivoisin veroalennuksista puhuttaessa mainittavan alennusten vaikutuksen myös palveluihin. Verojen yhteys palveluihin ei näytä olevan kaikkien mielestä itsestään selvä.

Suomalaisen veropolitiikan kommenttikierroksen päätti Aker Yards Finlandin toimitusjohtaja Yrjö Julin, joka totesi ensin tokaistuaan, että tätä ei ehkä kannattaisi ääneen sanoa, mutta että suomalaisessa verojärjestelmässä on ehkä jotakin tarkistettavaa, jos ihminen, joka ei käy työssä ei näänny nälkään. Että sellaista. Tämä oli ehkä tarkoitettu näppäräksi näpäytykseksi hänen näkemyksensä mukaan liian korkeita tulonsiirtoja kohtaan, mutta kuulosti yksinkertaisesti hyytävän epäinhimilliseltä kommentilta. Tiedä vaikka olisi ollut pelkästään sitä.

Palkansaajienfoorumissa ei luonnollisesti keskusteltu hyvinvoinnin ja osaamisen jakautumisesta Suomen rajojen ulkopuolella globaalilla tasolla, vaikka esimerkiksi ulkomaisen vuokratyön tematiikkaa ohuesti kosketeltiin. Keskustelun ulottamisesta niihin kansainvälisentalouden ongelmiin, jotka aiheuttavat myös suomalaisten palkansaajien probleemat, ollaan vielä kaukana. Edelleen suomalaisten ja itäeurooppalaisten työntekijöiden vastakkainasettelu (etelän ja pohjoisen välisestä vastakkainasettelusta puhumattakaan) on suomalaisten ammattiliittojen puheessa läsnä, vaikka tästä todella olisi päästävä eroon. Globaalissa yhteydessä ei ole asianmukaista edes puhua palkansaajista, kun ottaa huomioon millaisissa olosuhteissa töitä joudutaan tekemään. Tästä sitten myöhemmin.