Asianne kannatettava, mutta syyllistäminen alkaa nyppiä

Syyllistämällä ei muuteta maailmaa. Useita vuosia sitten ollessani työharjoittelussa Turussa Aurinkotehtaalla havaitsin joidenkin siellä toimivien järjestöjen toiminnanlogiikan joiltakin osilta perustuvan syyllistämiseen. Haluttua muutosta vallitsevaan asiantilaan haettiin yksittäisten ihmisten syyllistämisen kautta. Syyllistämiseen oikeuttavia aiheita maailmassa riittää, ja tiedotuskampanjoilla onkin tärkeä merkitys erityisesti kuluttajien valistamisessa eettisen kuluttamisen suuntaan.

MUTTA tänään SPR ylitti hyvänmaun rajan. Järjestöjen kuukausilahjoittajia keräävien työntekijöiden (Ajoittain toiselta nimeltään myös ahdistelijoiden) määrä Jyväskylän kävelykadulla on kasvanut pitkään. Välillä kadulla on liiveihin sonnustautuneita hyvännäköisiä ja muodikkaasti pukeutuneita tulospalkattuja työntekijöitä enemmän kuin tavallisia kaduntallaajia, metsästys uusista kuukausilahjoittajista käykin kuumana. Tänään olin astumassa Lindexin ovesta sisään uuden pyjaman hankkiakseni, kun punaiseen liiviin sonnustautunut SPR:n kuukausilahjoittajien rekrytoija pysäytti minut huudahtamalla; ”Yksi juttu, ennen kuin menet kauppaan.”. Minä onneton pysähdyin.

Miksi muka en olisi pysähtynyt? Periaatteellisesti jonkin järjestön tukeminen kuukausittaisella summalla on järjettömän hyvä idea. Suhtautumiseni asiaan on kuitenkin muuttunut negatiiviseksi. Tosin vasta päivittäisen kotimatkani ahdistelun seurauksena. ”Haluatko pelastaa lapsen elämän?, Välitätkö luonnosta?, Haluatko, että maailma pelastuu?, Onko sinusta oiken.. blaa blaa blaa!” Hyvä se on herätellä ihmisiä, mutta täysin väärin antaa kaduntallaajien kuvitella, että maailma pelastuu lahjoittamalla viisi euroa kuukaudessa. Tekisi mieli syyttää näitä järjestöjä vastuuttomuudesta. Viidellä eurolla myydään puhdasta omaatuntoa.

Tänään kohtaamani herra ei kierrellyt syyllistämistäni kieltäydyttyäni liittymästä lahjoittajien joukkoon. Hän tuhahti kiivastuneena suuntaani: ”Kuule, lapsen henki maksaa saman verran kuin kengät tossa ikkunassa.”. Tästä puolestani minä kimpaannuin. SPR:n ei tarvitse tulla kertomaan minulle, että tapan lapsen ostamalla kengät. Arvioin, että tämä muodikkaasti pukeutunut veikkonen ei ole katsonut kerjäävää kolmivuotiasta likaista lasta silmiin ja miettinyt ojentaessaan rahaa, mille saastaista jätesankoa huonommalle lasten hyväksikäyttäjälle se lapsonen kolikkoni kiikuttaa. Olen ymmärtänyt kauan sitten, että rahaa lahjoittamalla maailma ei muutu (Ellei kaikki ala tedä sitä huomattavissa! määrin). Vähän enemmän se muuttuu miettimällä mitä ostan. Lopulta kyse on rakenteista, jotka ystävääni Ersiä lainatakseni; ”pitäisi räjäyttää ja laittaa jätepuristimeen” ja sitten rakentaa uudestaan. Siinä ei rahan kerääminen asiaa edistä.