Kuvalla ei ole mitään tekemistä kirjoituksen kanssa. Se on vain hauska.

Tämä blogi on hengähtänyt, kuten kirjoittajansa vaalien jälkeen.

Blogiin kirjoittaminen jäi tosin vaalien aikaankin aika vähiin. Kaikessa kiiressä tuntui, että blogin laiminlyöminen oli pienin paha. Vaalikampanjan aikana osallistuin 22 vaalipaneeliin (ajallisesti ilman matkoja noin kaksi vuorokautta), kävin 26lla eri maakuntavierailulla ja tukiryhmäni voimin laitettiin maailmalle 20 000 lehteä, esitettä ja korttia sekä yli 3000 tulitikkuaskia. Jos ei muuta, niin sytykkeet tuli talon puolesta.. Seuraavissa vaaleissa on mietittävä minkä verran paperimateriaalia on järkevää painaa. Aikamoisen määrän jätettä tulin tuottaneeksi. Tässä touhussa sitä tosin on vaikea välttää. Ehkä seuraavien vaalien aikaan on siirrytty entistä enemmän ympäristön kannalta kestävämpään verkkokampanjointiin.

Paneelit, joihin osallistuin, olivat pääasiassa koulujen vaalipaneeleja. Nuorisovaalit olivatkin ne vaalit, joissa menin läpi. Oikeaan eduskuntaan on yritettävä neljän vuoden päästä uudestaan. Kahdeksan vuoden projektina ehdokkaaksi lähdinkin. Sain vaaleissa 1035 ääntä, joista jokaisesta olen ikionnellinen! Olen henkilökohtaiseen tulokseeni äärimmäisen tyytyväinen. Samalla olen äärimmäisen surullinen demareiden murskatappiosta käydyissä vaaleissa. Terapian muotona haluan tehdä pientä vaalianalyysiä.

Vaaleihin lähdettäessä asetelma oli SDP:lle haastava, takana oli 12 vuotta hallitusvastuuta. Suurimman hallituspuolueen Keskustan pääministeri Matti Vanhasen kannatus oli ennätyslukemissa, jopa naisseikkailusta huolimatta. Tämä edelleen vahvistaa käsitystäni, että johtavassa asemassa oleville valtiomiehille on historiallisesti, ehkä Bill Clintonia lukuun ottamatta, sallittu naisseikkailut. Niitä on pidetty jopa poliitikon uskottavuutta lisäävänä tekijänä. Vaalien tulokseen Vanhasen naisista kuitenkin lienee turha etsiä vastauksia. Hallitusvastuu näytti joka tapauksessa rasittavan lähinnä sosialidemokraatteja, ei niinkään pääministeripuolue Keskustaa. Todennäköisin selitys tälle on, SDP:n Keskustaa pidemmän hallituksessa olon lisäksi, Suomen EU puheenjohtajuuskausi. Puheenjohtajuuden keulakuvana Matti Vanhanen pystyi häivyttämään presidentinvaalien nöyryytyksen ja nousemaan Euroopassa arvostetun Suomen johtaviksi kasvoiksi.

Eduskuntavaaleja edeltäneet presidentinvaalit vuonna 2006, olivat sosialidemokraateille läheltä piti vaalit. Tarja Halosen kannatus oli vaalien kynnyksellä historiallisiin tilastoihin katsottuna istuvalle presidentille todella korkealla tasolla. Tästä huolimatta Sauli Niinistö onnistui hyvinkin uskottavasti haastamaan Halosen vaalien toisella kierroksella. Presidentinvaalien jälkeen olin hyvin huolissani Kokoomuksen draivista ja epäilin Kokoomuksen vaalikoneistojen jäävän presidentinvaaleista käymään, sosialidemokraattien sulkiessa kioskinsa ja huoatessa helpotuksesta: ”Torjuntavoitto! Ei hätää.”.

Kokoomus kävi presidentinvaaleissa vasemmiston ajattelun haastavan ja lataukseltaan aggressiivisen sekä negatiivisen kampanjan. Vasemmiston poliittinen sanoma leimattiin vanhentuneeksi. Suomalaisten annettiin oikeiston toimesta ymmärtää, että vasemmisto elää maailmassa, jota ei enää ole; puolustaen (ei rakentaen uusia) rakenteita, jotka eivät nykymaailmaan kuulu. Epätotuudenmukaisen viestin välittämisellä ei sinänsä ollut Kokoomukselle väliä. Kokoomus ei missään vaiheessa ollut kiinnostunut niiden ihmisten äänistä tai mielipiteistä, jotka näkevät arkipäiväisessä elämässään edelleen valitettavasti vallitsevan kahtiajaon ihmisten varallisuudessa ja mahdollisuuksissa elää elämäänsä onnellisena. Oikeisto ei ole kiinnostunut niiden elämistä, joiden arjessa vastakkainasetteluiden aika ei todellakaan ole ohitse. Vastaavasti samaiset ihmiset eivät valitettavasti ole kovinkaan kiinnostuneita siitä, mitä Kokoomus heidän todellisuudestaan väittää. Tämä on se joukko ihmisiä, jotka eivät äänestä. Ja se tosiasia on nimenomaan meidän sosialidemokraattien ongelma.

Kokoomus kertoi presidentinvaaleissa kansalle mitä vasemmistolainen politiikka on, mutta jätti kuitenkin kertomatta siitä, mitä muuta kuin ”työtä kaikille”, kokoomuslainen yhteiskunta tarkoittaa. (Toisin kuin Paavo Väyrynen, Kokoomus ovalinnut jatkaa salmyhkäisyyden linjalla hallitusneuvotteluiden alettuakin, kun se ei ole julkistanut mitään hallitusohjelma tavopitteitaan.) Tarina vastakkainasettelusta jatkui eduskuntavaaleissa kuitenkin vastuulliseen markkinatalouteen ja toivoon tulevaisuudesta.

Kokoomuksen presidentinvaalikampanja ja eduskuntavaalikampanja muodostivatkin nerokkaan yhtenäisen narratiivisen kaaren. Kampanjat olivat todennäköisesti perusteiltaan mietitty valmiiksi myös eduskuntavaalien osalta vuoden 2005, ellei jo 2004 puolella. Negatiivisesta kampanjoinnista, joka oli tuottanut tulosta presidentinvaaleissa Kokoomus siirtyi positiiviseen tulevaisuuteen. Olen vakuuttunut siitä, että Kokoomus uskoi SDP:n tarttuvan presidentinvaalien haasteeseen ja lähtevän eduskuntavaaleihin asetelmista, joihin presidentinvaaleissa jäätiin. Näin kävi. Suomalainen sosialidemokratia seurasi länsinaapurin tovereiden jalanjälkiä ja vielä täsmälleen samoin seurauksin.

Hallituspuolue SDP:n kampanja näyttäytyi altavastaajalta. Kampanjamme ajatus oli mielestäni hyvä. Siinä olisi pitänyt vain viestittää selvemmin, että puhumme tulevaisuudesta, jos yhteiskuntapolitiikkaa ovat tekemässä yksin oikeistovoimat. Eduskuntavaalikampanjallamme vastasimme oikeiston presidentinvaaleissa käynnistämään haasteeseen , mutta Kokoomus oli ikävä kyllä siirtynyt jo askeleen eteenpäin. Näissä vaaleissa se keskittyikin tarttumaan pääasiassa SAK:n kampanjaan. Vaatimalla molempien SAK:n sekä SDP:n mainosten vetämistä pois televisiosta Kokoomus onnistui näppärästi rinnastamaan mainokset ihmisten mielissä yhdestä ja samasta lähteestä tulleiksi. SDP:n sijaan poliittiseen keskusteluun nousi ammattiliittojen keskusjärjestö, joka ei vaalikamppailussa ole varsinaisesti jäsen. Tämä oli Kokoomukselle toivottu tulos, sillä puolue pääsi jatkamaan Niinistön presidentinvaaleissa alottanutta SAK:lle ja demareille epäedullista keskustelua. Kaava, jolla perinteisesti vaalit Suomessa on käyty ja voitettu on nimenomaan kolmesta suuresta puolueesta yhden pelaaminen ulos. Kunnallisvaaleissa 2004 SDP ja Keskusta pelasivat Kokoomuksen ulos. Presidentinvaaleissa Kokoomus ja SDP pelasivat Keskustan ulos ja Eduskuntavaaleissa 2007 Kokoomus onnistui pelaamaan demarit ulos.

Paavo Lipposen aikana SDP:lla oli valtakunnan vahvin puolueen johtaja. Lipposen politiikasta oli erilaisia näkemyksiä varmasti kaikilla SDP:n sisäisillä tasoilla kuin yleisessä mielipiteessäkin, mutta harvat puolueemme sisällä tai sen ulkopuolella kiistivät Lipposen vahvuutta SDP:n puheenjohtajana ja Suomen pääministerinä. Lipponen onnistui puheenjohtajana kasvattamaan SDP:n kannatusta peruskannattajajoukkoa laajemmalle. Lipposen aikakaudella SDP puhutteli omiensa lisäksi äänestäjiä SDP:n oikealla puolella. Selvää onkin, että ”perusdemareiden” puhuttelu ei enää yksin riitä vaalimenestykseen. Liikkuvien äänestäjien määrä on kasvanut joka vaaleissa. Erittäin huolestunut on oltava nukkuvien äänestäjien määrän suuresta kasvusta.

Eero Heinäluomalla oli Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen suuret saappaat täytettävänään. Omasta mielestäni Heinäluoman tapauksessa paikan ottamista uskottavana puolueen puheenjohtajana ei helpottanut hänen yhdistämisensä Lipposen takana häärineisiin ”kuhnureihin”. Omalta osaltaan media vaikutti julkiseen mielipiteeseen tätä käsitystä vahvistavasti vielä eduskuntavaalien allakin. Heinäluomaa luonnehdittiin joissakin johtaja-analyyseissä SAK:n kasvattamaksi peluriksi. Vaalien jälkeen on vastaavasti alkanut mediassa keskustelu Eero Heinäluomasta mahdollisena Lauri Ihalaisen seuraajana.

Puheenjohtajan kannatuksella on vaalituloksen kannalta varmasti uuden perustuslain puitteissa merkitystä. Vaaleissa suurimman puolueen statuksen voittaneen puolueen puheenjohtajan aloittaessa hallitustunnustelut Suomi on kiistatta siirtynyt pääministerivaalien aikaan. Sosialidemokraattien vaalitappiosta ei tule kuitenkaan syyttää yksin Heinäluoman alhaista kannatusta pääministeriksi. Toivon myös koko sydämestäni, ettei keskustelu vaalituloksesta vajoa sille tasolle. Heinäluoma menestyi mielestäni erinomaisesti erilaisissa puheenjohtaja tenteissä. Ne kerrat, kun olen Heinäluoman tavannut, hän on tehnyt minuun miellyttävän vaikutuksen ja lisäksi hän on puhunut hyvin niissä tilaisuuksissa, joissa olen häntä kuullut. Vastaavat kokemukset on varmasti useilla hänet kohdanneilla. Ohjelmapoliittisen näkemyksen puutetta nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan korvaa.

Mainitsen heti analyysin alkuun Matti Vanhasen nostaneen profiiliaan Suomen EU:n puheenjohtajakaudella. Sosialidemokraateista Suomen EU:n puheenjohtaja kaudella ehdoton tähti oli Erkki Tuomioja. Suomen suosituimmaksi poliitikoksi valitseminenkaan ei kuitenkaan Tuomiojaa nostanut puolueemme kampanjassa näkyväksi kärjeksi. En ymmärrä, miksi SDP valitsi strategiakseen vaaleissa yhdet kasvot. Miksi esimerkiksi Tuomiojaa tai Viitasta muutamia mainitakseni, ei käytetty enemmän, kun mediassa jatkuvasti epäiltiin SDP:lla olevan menossa ”Eerokin on ihminen” kiertue? Jos Heinäluoma ei vakuuta, niin on MEITÄ muitakin. SDP pyrki eduskuntavaalikampanjallaan asettumaan vasemmalle puheenjohtajan voimin, jonka suuri osa suomalaisista mielsi Lipposen perillisenä oikeistodemariksi. Tuomiojaa kampanjassa käyttämällä olisimme ehkä onnistuneet kasvattamaan SDP:n kannatusta peruskannattajajoukkojamme laajemmalle. Erona Lipposen keräämiin liikkuviin ääniin, ne olisivat ehkä tällä kertaa tulleet sieltä vasemmalta, josta niitä kampanjalla haettiinkin.

Näihin tunnelmiin jään tällä kertaa ja valmistaudun lähtöön pääsiäisen viettoon. Se tapahtuu minulle aivan uusissa maisemissa, nimittäin Vuokatissa. Ensimmäistä kertaa näen Suomen vaaroja! Hyvää pääsiäistä kaikille.