Minä olen Raimo Raatokorppikotka.

"RAIMO RAATOKORPPIKOTKA: Raimo on todella riippuvainen tupakoistaan ja lopettaminen on hänelle suunnattoman vaikeaa. Hän näkee tupakan ikään kuin itsensä jatkeena, ja on niin riippuvainen nikotiinista, että polttamatta oleminen on hänelle todella vaikeaa.

Raimo masentuu helposti ilman tupakkaa, ja silloin hän usein upottaakin surunsa lämmenneeseen oluttuoppiin. Mikäli Raimo päättää lopettaa tupakoinnin, hän tarvitsee sekä apua lääkkeistä että valtavasti tukea. Mutta lopettaminen on Raimolle kuitenkin täysin mahdollista, mikäli hän todella haluaa lopettaa." http://www.stumppi.fi/portal/testaa_tupakointitapojasi/millainen_tupakoija_olet

No, ihan rehellisesti sanoen testin tulos ei ollut minulle valtava järkytys. Tosin protestoin sivuston nimitystä vahvasti nikotiinista riippuvaisille henkilöille. Ei tässä nyt sentään kaatikselta olla! Myönnän, että tupakointi on ollut osa olemustani, ellei jopa identiteettiäni. Olen tupakoinut 14-vuotiaasta lähtien, lähes puolet elämästäni ja viimeiset vuodet yhä enenevissä määrin. Aski päivässä on ollut normaalitahtiani. Olen yrittänyt tosissani lopettaa vain muutaman kerran.

Keväästä lähtien tupakointiin liittyvään tunteeseen alkoi liittyä minussa nautinnon lisäksi yhä useammin inhotusta. Lähinnä niissä hetkissä, kun sytytin savukkeen täysin tietoisena siitä, ettei mieleni edes tee tupakoida juuri nyt. Silti, minä olen aina rakastanut tupakoinnin dekadenssia. Päätös lopettaa tupakointi olikin minulle hyvin vaikea savukkeisiin luomastani rakkaussuhteesta johtuen.

Ensimmäinen päivä ilman rakkaitani oli karmiva. Sadattelin ja kiroilin itsekseni lujaan ääneen kotonani. Muovinen holkki tuntui idioottimaiselta ja sen imeminen savukkeen sijaan kirjoitustauolla parvekkeella sitäkin typerämmältä. Illalla en ollut tyytyväinen mihinkään tai kehenkään. Shampoon vastentahtoinen valuminen pullosta hiuksiini tuntui todelliselta vastoinkäymiseltä, yöllä en saanut nukuttua ja aamulla yksinkertaisesti vitutti.

Toisen savuttoman päivän iltana oloni oli parani. Tunsin itseni tavallaan vahvaksi. Pystyin olemaan tupakoimatta, vaikka pidän tupakoinnissa kaikesta muusta paitsi haisemisesta ja rahan katoamisesta savuna ilmaan. Tänään on ollut kolmas päiväni ilman tupakkaa. Useiden lähteiden mukaan vieroitusoireiden pahin osuus on nyt takana (olen tosin lievittänyt oloani nikotiinikorvausvalmisteiden repertuaarilla) ja olen alkanut uskoa onnistumiseeni. Samojen lähteiden mukaan seuraavat kaksi viikkoa ovat silti vielä kaikkein vaikeimmat. Antakaa siis Raimo Raatokorppikotkalle haleja! Minä tarvisen teitä.

Ajattelin tupakoinnista luopumisen olevan sopiva aloitus blogille. Samalla saan julkisesti pyytää anteeksi ensimmäisinä tupakoimattomina päivinäni lähelläni olleilta ihmisiltä kurjaa käytöstäni. Kärsivällisyytenne täyttää sydämeni! Jonkin lopusta on nyt tullut uuden alku. Sanontaan normaalisti liittyvän sarkasmin sijaan, tällä kertaa sain sentään oikeasti jotakin aikaan. Liityin julkisten päiväkirjanpitäjien joukkoon. Sen verran perinteikäs haluan uudesta hohdokkaasta alusta riippumatta olla, että jatkan suttuisella käsialallani salaisuuksien kirjoittelua vanhanaikaiseen päiväkirjaani!

Nyt hyvää yötä! Ja jatkossa enemmän asiaa..