Maanataina 5.2. tukiryhmäni järjesti keskustelutilaisuuden Aalto-salilla Jyväskylässä, jossa puhujana oli lisäkseni ulkoministeri Erkki Tuomioja. Valitettavasti kiireiden vuoksi ehdin vasta nyt kirjoittamaan tilaisuudessa pitämäni puheen puhtaaksi. Lisään ulkoministerin pitämän puheen nettisivuilleni myöhemmin, kun saan sen tekstitiedostona. Kommenttipuheenvuoron alustuksille tilaisuudessa piti Suomen Attacin puheenjohtaja Mikko Sauli (ylemmässä kuvassa).

Mutta alla siis puheeni!


Hyvät ystävät,

haluan toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi tukiryhmäni järjestämään keskustelutilaisuuteen pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista globaalissa kontekstissa.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin tulevaisuudesta puhutaan paljon. Joidenkin mielestä suhteellisen korkeaa verotusta vaativa hyvinvointivaltiomalli on Suomen kilpailukyvyn este. Oman sekä SDP:n poliittisen ohjelman ydin on, että vastoin oikeiston argumentaatiota, me pärjäämme korkean verotuksen vuoksi, emme siitä huolimatta. Suomi ja muut Pohjoismaat, joissa on sovellettu sosiaalidemokraattista yhteiskuntamallia, ovat kaikki pärjänneet erinomaisesti kansainvälisissä valtioiden välisissä kauneuskilpailuissa muun muassa kilpailukyvyn, korruption vähäisyyden ja koulutuksen laadukkuuden mittarein.

Sosialidemokraattiset opiskelijat järjestivät Nairobin sosiaalifoorumissa seminaarin aiheesta The Nordic Model in the Global Context. Sosiaalifoorumi on prosessi, joka etsii vaihtoehtoja uusliberaalille taloudelliselle globalisaatiolle. Valitettavasti seitsemättä kertaa järjestetty Maailman sosiaalifoorumi ei vieläkään ohittanut uutisoinnin volyymissä vastapooliaan Davosissa järjestettävää Maailman talousfoorumia. SONK:n seminaarin lähtöajatus oli, voisiko Pohjoismaissa tapahtunut kehitys toisen maailmansodan jälkeen tapahtua muualla, nyt kehittyvissä maissa? Johtopäätökset, joita Nairobin seminaarissa etelän edustajien käydyn keskustelun perusteella teimme, liittyivät keskeisesti olosuhteisiin, joissa pohjoismainen kehitys tapahtui. Pohjoismaisen mallin toteuttamiseksi ei ollut mitään suurta suunnitelmaa, vaan kehitys Euroopan köyhimmistä maista hyvinvointiin ja maailman kilpailukykyisimmiksi maiksi tapahtui laki lailta. Kehitys on vaatinut kompromisseja yhteiskunnan eri toimijoilta.

Vahva työväenliike, kehittyneet työmarkkinat sekä kolmikannan kautta konsensuksen suuri aste yhteiskunnassa, ovat olleet pohjoismaisenmallin perusosia. Suhteellisen korkealla ja progressiivisella verotuksella olemme rakentaneet julkiset palvelut, joiden vuoksi Pohjoismaiset maat ovat varsin tasa-arvoisia yhteiskuntia tulonjaollisesti katsottuna.

Olen huolissani siitä, että onko vallinnut konsensus katkeamassa suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa, kun meidän tulisi päinvastoin olla tukemassa vastaavaa kehitystä muualla maailmassa.

Meidän on tuotava esiin globaaleissa yhteyksissä yhteiskuntamalliamme, ja vaikka sitä ei suoranaisena vientituotteena ole mahdollista viedä kehittyviin maihin, meidän on vahvistettava kehittyvissä maissa olosuhteita, joissa vastaavanlainen tasa-arvoinen yhteiskuntakehitys on mahdollista.

Kehitystä tukeviin olosuhteisiin liittyvät keskeisesti, kuten Suomenkin osalla oli, muun muassa vientiorientoitunut teollisuus ja kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen. Epäoikeudenmukaisesta maataloustuotteiden dumppaamisesta kehitysmaihin on päästävä eroon. Suomen on osana Euroopan unionia toimittava tämän tavoitteen puolesta. Lisäksi kehitysmaiden tuotteiden pääsyn esteet EU-maiden markkinoille on poistettava. Nämä kaksi tekijää estävät kehitysmaiden vientiorientoituneen teollisuuden synnyn.

Kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi kehittyvissä maissa Suomen ammattiyhdistysliikkeen on ulotettava katseensa yli Suomen rajojen. Ongelmat, jotka Suomen työmarkkinoilla esiintyy, ovat globaaleja. On tavoiteltava tulevaisuutta, jossa maailmassa ei ole edullisemman tuotannon maita, jonne monikansalliset yritykset voisivat siirtyä polkemaan työntekijöiden tai ympäristön oikeuksia. Ammattiyhdistysliikkeen kansainvälinen verkostoituminen on ehdoton edellytys tälle tavoitteelle. Toivonkin näkeväni seuraavassa Maailman sosiaalifoorumissa myös suomalaisten ammattiyhdistysliikkeen edustajia.

Emme voi väittää globalisaation olevan purkamassa pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia. Päätökset kansallisesta yhteiskuntakehityksestä tehdään ennen kaikkea kansallisissa eduskunnissa. Suomen on tehtävä eturivissä avauksia oikeudenmukaisemman maailman puolesta ja lähtökohta sille on, että omassa yhteiskuntakeskustelussamme emme anna uusliberaalille retoriikalle periksi.

SDP:n vaaliohjelmassa esitetty valuutanvaihtovero on yksi välineistä oikeudenmukaisemman maailman tavoittelussa. Suomen on innovatiivisen kehitysyhteistyön rahoitusmekanismien edistämiseksi lähdettävä myös Norjan ja Brasilian aloitteesta syntyneeseen 40 maan pilottiryhmäksi kutsuttuun maiden joukkoon. Pilottiryhmä etsii keinoja innovatiivisten kehitysrahoituslähteiden käyttöönottamiseksi. Innovatiivisiin kehitysrahoitusmekanismeihin kuuluvat muun muassa valuutanvaihtovero, lentomatkustusmaksu, ympäristöverot sekä globaalilotto.

Seuraavaksi minulla on ilo ja kunnia luovuttaa puheenvuoro omalle poliittiselle idolilleni, poliitikolle, jota suuresti arvostan. Tervetuloa ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Jyväskylän yliopistolla järjestettiin perjantaina 9.2.2007 keskustelutilaisuus, jossa yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistamista pohtineet selvitysmiehet Niilo Jääskinen ja professori Jorma Rantanen olivat paikalla esittelemässä raporttia. En ole huolissani yliopistojen taloudellisen aseman, lähinnä autonomian lisäämisen vaatimuksista raportissa, vaan siitä minkälaisia hallinnon uudistuksia taloudellisen aseman muuttamisella perustellaan. Selvitysmiesten mukaan pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa suomalaisten yliopistojen on lisättävä autonomisuutta, joustavuutta ja nopeutta. Autonomisuuden periaate liittyy siis yliopistojen taloudellisen aseman uudistamiseen, mutta entä nopeus ja joustavuus?

Alustusten perusteella joustavuus ja nopeus merkitsevät yliopistojen hallinnossa uusien hallinnontasojen luomista (esim. johtokunta), yliopiston hallinnossa akateemisen ja strategisen johtamisen erottamista toisistaan, yliopiston johtokunnan valtaa nimittää rehtori, rehtorin valtaa nimittää yliopiston henkilökunta ja yliopistojen virkojen muuttamista työsuhteiksi.

Yliopistojen tulee toimia yhteistyössä ympäröivän yhteiskunnan kanssa, eikä pysyä akateemisina saarekkeina, mutta millä perustellaan akateemisen maailman ulkopuolisten jäsenten jopa enemmistöasemaa yliopiston hallinnossa? Miten se lisää joustavuutta ja nopeutta? Strategisen ja akateemisen hallinnon erottaminen toisistaan yliopistojen hallinnossa on pelottava ajatus. Yliopiston rehtoriksi voitaisiin nimittää johtokunnan enemmistön ollessa akateemisen maailman ulkopuolelta kuka tahansa, joka on jossakin muussa organisaatiossa ”saanut aikaan tulosta”. Akateemiseen maailmaan ei tuotantolaitosjohtaminen yksinkertaisesti sovi.

Jyväskylän yliopiston hallintojohtaja Erkki Tuunanen omassa kommenttipuheenvuorossaan kiitteli raporttia, ja korosti sen hyvyyttä erityisesti siitä näkökulmasta, että ” Raportissa yliopistoa ei omista kukaan. Yliopisto omistaa itse itsensä.”. Kapitalismin läpäisemässä yhteiskunnassa omistajuus on kuitenkin jatkuvasti läsnä ja pelkään, että hallinnon uudistuksella yliopistojen omistajuus liukuu akateemisen maailman ulkopuolelle. Yliopistojen uudishankkeet kuten uusi palkkausjärjestelmä, laatuhankkeet, Hopsit, arviointihankkeet, immateriaalioikeudet, tuottavuus-ajattelu ja nyt hallinnon aseman uudistus ovat saattamassa yliopistoja suuntaan, jossa sivistyksestä ja tiedepolitiikasta on tulossa toissijaista.